Ravitsemus on nykyään yksi kuluttajien suurimmista huolenaiheista. Kuluttajat haluavat asianmukaista tietoa ostamistaan elintarvikkeista ja juomista ja kiinnittävät yhä enemmän huomiota siihen, että heidän terveytensä on tasapainossa.

Pakkauksissa  olevat maininnat

Unionin tuomioistuin huomautti vuonna 2015, että kuluttajien on saatava oikeita, neutraaleja ja objektiivisia tietoja. Kun tuotteen pakkaus viittaa siihen, että tuote sisältää ainesosan, joka siitä tosiasiassa puuttuu, ostajaa johdetaan harhaan, vaikka ainesosaluettelo onkin täsmällinen. Tästä oli kyse sellaisen hedelmäteen osalta, jonka pakkauksessa oli vadelmien ja vaniljankukkien kuvia, vaikka hedelmätee ei sisältänytkään mitään näiden hedelmien luonnollisia ainesosia (tuomio 4.6.2015, Teekanne, C-195/14).

Niin ikään kivennäisvesipullojen pakkauksessa todetun natriumpitoisuuden on ilmaistava kaikissa muodoissa olevan natriumin (pöytäsuolan ja natriumbikarbonaatin) kokonaismäärä. Kuluttajaa voitaisiin näet johtaa harhaan, jos veden todetaan olevan vähäsuolaista, vaikka siinä on runsaasti natriumbikarbonaattia (tuomio 17.12.2015, Neptune Distribution, C-157/14).

Terveysväitteet  ja nimitykset

Unionin tuomioistuin katsoi vuonna 2017, että komissio oli perustellusti kieltänyt käyttämästä sokerin/glukoosin markkinoimisessa eräitä terveysväitteitä, joita olivat esimerkiksi "glukoosi edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa" ja "glukoosi tukee liikuntaa". Tällaisilla väitteillä kannustetaan näet nauttimaan sokeria, vaikka siihen kannustaminen on ravitsemusta tai terveyttä koskevien yleisesti hyväksyttyjen periaatteiden vastaista (tuomio 8.6.2017, Dextro Energy v. komissio, C-296/16 P).

Myöskään puhtaasti kasviperäisiä tuotteita ei lähtökohtaisesti voida markkinoida nimityksillä, joita käytetään vain pääasiassa eläinperäisistä tuotteista, kuten "maito", "kerma", "voi", "juusto" tai "jogurtti". Yritys ei voi siten käyttää nimityksiä "soijamaito", "tofuvoi" tai "kasvisjuusto", kunhan muistetaan, että unionin säännöstössä on olemassa eräitä poikkeuksia, kuten "riisikermaa" koskeva poikkeus (tuomio 14.6.2017, Tofu Town.com, C-422/16).

Unionin oikeudessa kielletään sopimattomat, harhaanjohtavat ja aggressiiviset kaupalliset menettelyt, jotka voivat vääristää kuluttajien kaupallista käyttäytymistä. Unionin tuomioistuin on antanut tältä osin runsaasti oikeuskäytäntöä, josta esitetään jäljempänä muutamia esimerkkejä.

Yhdistetyt tarjoukset

Jäsenvaltiot eivät voi kieltää täysin myyjän kuluttajalle tekemiä yhdistettyjä tarjouksia (esimerkkinä huoltoasema, joka tarjoaa kustakin vähintään 25 litran suuruisesta tankkauksesta kolmen viikon pituisen ilmaisen tiepalvelun). Yhdistettyjä tarjouksia ei näet voida pitää kaikissa tilanteissa sopimattomina kaupallisina menettelyinä (tuomio 23.4.2009, VTB-VAB ja Galatea, C-261/07 ja C-299/07).

Yhdistetty tarjous, jolla myydään esiasennetuilla ohjelmistoilla varustettua tietokonetta, ei sinänsä merkitse sopimatonta kaupallista menettelyä. Myöskään sitä, ettei kunkin esiasennetun ohjelmiston hintaa ole mainittu erikseen, ei voida pitää harhaanjohtavana kaupallisena menettelynä, koska eri ohjelmistojen hinta ei ole kuluttajan kannalta olennainen tieto (tuomio 7.9.2016, Deroo-Blanquart, C-310/15).

Aggressiiviset ja  harhaanjohtavat  kaupalliset menettelyt

Elinkeinonharjoittajien aggressiiviset menettelyt, joilla luodaan kuluttajalle sellainen perätön vaikutelma, että hän on jo voittanut palkinnon, vaikka hänen on todellisuudessa vastattava joistakin kustannuksista palkinnon saamiseksi, ovat kiellettyjä. Tästä on kyse etenkin sellaisten mainosten osalta, joilla kohdehenkilö saadaan uskomaan, että hän on voittanut risteilyn, vaikka hänen on kyseisen palkinnon saamiseksi maksettava vakuutus ja lisämaksu hytistä sekä vastattava matkan aikana ruokailusta ja juomisesta aiheutuvista kustannuksista ja satamaveroista (tuomio 18.10.2012, Purely Creative, C-428/11).

Myös lakisääteiseen sosiaaliturvajärjestelmään kuuluvat sairauskassat voivat syyllistyä sopimattomiin kaupallisiin menettelyihin. Kyse on harhaanjohtavasta menettelystä, kun sairauskassa ilmoittaa jäsenilleen, että heille voi aiheutua taloudellisia haittoja, jos he siirtyvät toiseen sairauskassaan (tuomio 3.10.2013, Zentrale zur Bekämpfung unlauteren Wettbewerbs, C-59/12).

Niin ikään puhelun hinta soitettaessa myynnin jälkeisen tukipalvelun numeroon ei saa ylittää tavallisen puhelun hintaa, sillä muutoin kyse on sopimattomasta kaupallisesta menettelystä (tuomio 2.3.2017, Zentrale zur Bekämpfung unlauteren Wettbewerbs Frankfurt am Main, C-568/15).

Digitalisoinnin myötä postimyynnistä on tullut tavallinen, arkinen kaupanteon muoto. Unionin tuomioistuin on tarkentanut useaan otteeseen oikeuksia, joita kuluttajilla on tällaisten  myyntisopimusten  yhteydessä.

Tavaroiden toimituskuluja ei saa veloittaa kuluttajalta silloin, kun hän käyttää peruuttamisoikeuttaan (oikeus, jota on käytettävä vähintään seitsemän arkipäivän kuluessa myynnin ajankohdasta lukien). Kuluttajalta voidaan sitä vastoin veloittaa palauttamiskustannukset (tuomio 15.4.2010, Heinrich Heine, C-511/08).

Kuluttajan, joka käyttää peruuttamisoikeuttaan, ei myöskään tarvitse maksaa myyjälle korvausta tavaran käytöstä, jollei hän ole käyttänyt kyseistä tavaraa kohtuuttomasti. Peruuttamisoikeuden tehokkuus näet kyseenalaistettaisiin, jos kuluttajan olisi maksettava korvaus siitä, että hän on yksinkertaisesti tutkinut ja kokeillut postimyynnillä hankittua tavaraa (tuomio 3.9.2009, Pia Messner, C-489/07).

Unionin tuomioistuimella on myös ollut tilaisuus tarkentaa kuluttajien oikeuksia silloin, kun nämä ovat väittäneet, että luovutettu tuote on ollut virheellinen.

Unionin tuomioistuin huomautti vuonna 2015, että kuuden kuukauden kuluessa tavaran luovutuksesta ilmenneiden virheiden oletetaan olleen olemassa luovutushetkellä. Vaikka kuluttajan on näytettävä toteen virheen olemassaolo ja virheen ilmeneminen kuuden kuukauden kuluessa, hänen ei siis tarvitse näyttää toteen kyseisen virheen syytä eikä osoittaa, että virhe johtuu myyjästä (tuomio 4.6.2015, Froukje Faber, C-497/13).

Virheellistä tuotetta vaihdettaessa kuluttajan ei tarvitse maksaa myyjälle korvausta siitä, että hän on käyttänyt virheellistä tavaraa (tuomio 17.4.2008, Quelle, C-404/06). Myyjä on lisäksi velvollinen tarvittaessa irrottamaan virheellisen tavaran ja asentamaan korvaavan tavaran tai korvaamaan näistä toimista aiheutuvat välttämättömät kulut (tuomio 16.6.2011, Gebr. Weber ja Putz, C-65/09 ja C-87/09).

Näyttö rokotteen puutteellisesta turvallisuudesta sekä puutteellisuuden ja sairauden välisestä syy-yhteydestä voidaan tieteellisen yksimielisyyden puuttuessa esittää sellaisten vakavasti otettavien, täsmällisten ja yhtäpitävien indisioiden joukolla, joita ovat esimerkiksi rokotteen antamisen ja sairauden ilmenemisen ajallinen läheisyys, se, että rokotetulla henkilöllä itsellään tai hänen suvussaan ei ole ollut mitään aikaisempaa tähän sairauteen liittyvää taustaa, samoin kuin huomattava määrä kyseisen sairauden ilmenemistapauksia (tuomio 21.6.2017, W ym., C-621/15).

Vakuutussopimukset ovat tätä nykyä välttämättömiä. Unionin tuomioistuinta on myös tältä osin pyydetty tarkentamaan kyseisiin sopimuksiin liittyviä sääntöjä.

Unionin tuomioistuin katsoi vuonna 2011, että vakuutussopimuksissa vakuutetun sukupuolen huomioon ottaminen riskitekijänä merkitsi syrjintää. Tästä syystä molempien sukupuolten maksut ja etuudet ovat 21.12.2012 alkaen olleet unionissa samoja (tuomio 1.3.2011, Association belge des consommateurs Test-Achats ym., C-236/09).

Vakuutussopimuksessa on lisäksi esitettävä avoimesti, täsmällisesti ja helppotajuisesti se, miten vakuutusmenettely toimii, jotta kuluttaja voi arvioida kyseisestä menettelystä aiheutuvat taloudelliset seuraukset (tuomio 23.4.2015, Jean-Claude Van Hove, C-96/14).

Niin ikään lentomatkojen myyjillä ei ole oikeutta sisällyttää lipun hintaan oletusvalintana lennon peruuntumisvakuutusta. Tällainen vakuutus on näet valinnainen lisämaksu, josta on ilmoitettava selkeästi varausmenettelyn alussa, ja ostajan on hyväksyttävä se nimenomaisesti valitsemalla (tuomio 19.7.2012, ebooker.com Deutschland, C-112/11).

Unionin oikeudessa suojellaan myös sellaisten kuluttajien oikeuksia, jotka tekevät sopimuksia kotimyyntitilanteessa. Unionin tuomioistuimella on ollut tilaisuus ottaa kantaa useaan tapaukseen erityisesti siltä osin, kuin kyse on kuluttajien oikeudesta peruuttaa sopimus seitsemän päivän kuluessa sen tekemisestä.

Kuluttaja, joka tekee luottosopimuksen kotimyyntitilanteessa, ei menetä peruuttamisoikeuttaan, jos hänelle ei ole ilmoitettu kyseisestä oikeudesta. Kuluttaja, joka saa viiden vuoden kuluttua tietää, että hänellä on peruuttamisoikeus, josta pankki ei ole ilmoittanut hänelle sopimusta tehtäessä, voi siten käyttää tuota oikeutta (tuomio 13.12.2001, Heininger, C-481/99).

Samalla tavalla silloin, kun pankki ei ole ilmoittanut kuluttajalle hänen oikeudestaan peruuttaa kotimyyntitilanteessa tehtyä luottosopimusta, pankin on vastattava kyseessä olevaan pääomasijoitukseen liittyvistä riskeistä (tuomio 25.10.2005, Schulte, C-350/03 ja C-229/04).

Unionin oike ude n dire k tii v i s s ä s ää de t ään , e t t ä elinkeinonharjoittajan kanssa tehtyyn sopimukseen sisältyvät kohtuuttomat ehdot eivät sido kuluttajia. Unionin tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi on saatettu tällä alalla lukuisia asioita, on täsmentänyt kyseisen direktiivin säännösten ulottuvuutta.

Unionin tuomioistuin on ensinnäkin tarkentanut, että kansallisten tuomioistuinten on tutkittava viran puolesta sopimusehdon mahdollinen kohtuuttomuus. Tuomioistuimet eivät voi kyseisen, myös maksukyvyttömyysmenettelyihin sovellettavan säännön nojalla muuttaa ehdon sisältöä, vaan niiden on ainoastaan jätettävä se soveltamatta (tuomio 4.6.2009, Pannon GSM, C-243/08; tuomio 21.4.2016, Radlinger ja Radlingerová, C-377/14; tuomio 14.6.2012, Banco Español de Crédito, C-618/10).

Myöskään kuluttajien kanssa tehtäviin kiinnelainasopimuksiin otettujen vähimmäiskorkoehtojen (eli ehtojen, joissa määrätään vähimmäiskorkokannasta, jonka alapuolelle vaihtuva korko ei voi laskea) pätemättömyyden vaikutuksia ei ole mahdollista rajoittaa ajallisesti (tuomio 21.12.2016, Gutiérrez Naranjo, C-154/15, C-307/15 ja C-308/15). Kun rahoituslaitos myöntää ulkomaanvaluutan määräisen lainan, sen on annettava lainanottajalle riittävät tiedot, jotta tämä voi tehdä niiden pohjalta perustellun ja harkitun päätöksen (tuomio 20.9.2017, Andriciuc ym., C-186/16).